Millainen on viisas ihminen?

Tämän kirjoituksen otsikkona on kysymys, joka ei suoranaisesti liity aiheeseen mutta tavallaan liittyy kuitenkin. Pohdin tänään ääneen avopuolisolleni erilaisia mielen "hyveitä", ja päätin jakaa ne neljään eri kategoriaan. Käsittelen tässä kirjoituksessa niitä kategorioita ja puin löydöksiäni. Nämä löytämäni niin sanotut mielen hyveet ovat älykkyys, järki, viisaus ja lahjakkuus.

Mikä näitä neljää mielen hyvettä sitten oikein yhdistää? Hyve on tässä tapauksessa todella keinotekoinen sana, mutta en keksi oikein mitään järkevämpääkään sanaa tai sanayhdistelmää, joka ei sisältäisi jo jotain noista neljästä sanasta mutta kattaisi kuitenkin ne kaikki. Jollain tasolla jokainen noista sanoista kuitenkin kuvastaa jonkinlaista päänsisäistä suuretta, jota ainakin teoreettisesti pystyy ihmiskohtaisesti mittaamaan – tai jos ei pysty mittaamaan, niin ainakin noista kaikista puhutaan päivittäin ilman mitään erityisen selkeää erontekoa.

Älykkyys

Mielivaltaisessa jaottelussani olen todennut, että minusta älykkyys on tavallaan mielen hyveiden alin taso. Tästä huolimatta älykkyyttä pidetään maailmassa jokseenkin suuressa arvossa. Älykkyys, eli englanniksi intelligence, on käytännössä henkilön kirjaviisautta. Samaan sanaperheeseen liittäisin sellaiset sanat kuin perehtyneisyyden ja lukeneisuuden. Älykäs ihminen on henkilö, joka tietää jostain määrätystä asiasta tai asioista paljon. Jos ihminen haluaa tienata paljon rahaa, on älykkyys se, mitä yleensä tarvitaan. Sen sijaan älykäs ihminen voi kuitenkin olla elämäntaidoiltaan puutteellinen, eikä sana ota mitenkään kantaa siihen, miten tätä hyvettä omaava (svetisismi, ei kovin älykästä käyttää sellaista, eihän?) henkilö esimerkiksi kohtelee muita ihmisiä. Toisinaan kuulee ihmeteltävän muun muassa sitä, kuinka niin ja niin älykäs henkilö voi olla niin ja niin ilkeä, ärsyttävä ja empatiakyvytön. Älykkyys on lisäksi asia, joka monesti johtaa henkilön egon paisumiseen. Tämän uskon johtuvan muun muassa siitä, että älykkäinä itseään pitävät ihmiset päätyvät usein hakemaan merkityksen elämäänsä rationaalisesta ja mahdollisesti kylmästä logiikasta. Hyvä elämä kun ei kuitenkaan ole pelkkiä laskettavissa olevia kaavoja ja luokitteluja, vaan se on enemmänkin näkemistä niiden tuolle puolen. Voi älykäs ihminen toki ystävällinenkin olla, mutta tuossa nyt muutamia huomioita usein älykkyydestä puhuttaessa piiloon jäävistä seikoista.

Järki

Siinä missä älykkyys on perehtyneisyyttä ja lukeneisuutta, järki on mielestäni soveltamista. Jos älykäs ihminen on kuin tietokone, jonka sisällä on paljon dataa, on järkevä ihminen tietokone, jossa on datan lisäksi myös hyvä määrä suoritustehoa. Käytännössä siis järkevyys on eräänlaista taitoa käsitellä opittua. Toisaalta näkisin, että ihminen voi myös olla järkevä, ilman että hän on erityisen älykäs – tällöin hän ei ehkä ole niin perehtynyt asiohin mutta osaa silti antaa itsestään tarvittavan hyvän (älykkään) kuvan. Järkevä ihminen on skarppi ja terävä, ja hänestä huokuu eräänlainen tietävyys. Englanniksi järkevää ihmistä nimitetään sanalla smart, joka on myös hyvä sana kuvaamaan nimenomaan käytännönläheistä terävyyttä. Suomalaisittain puhutaan myös maalaisjärjestä, joka siis minun luokittelujeni perusteella on oikeastaan jo hieman tautologiaa (eli liiallista toistoa… enkö ollutkin älykäs, kun käytin tuollaista hienoa sanaa? toisaalta olisin voinut olla järkevä ja tajuta olla käyttämättä moista monille tuntematonta ja itsekorosteista sivistyssanaa). Maalaisjärki-sanallahan tarkoitetaan nimenomaan eräänlaista soveltamiskykyä, joka vieläpä korosteisesti erotetaan älykkyydestä. Järki on eräänlaista hiljaista tietoa, joka löytyy melkeinpä enemmän ihmisen sisältä kuin ulkopuolelta – siis hieman samalla tavalla kuin seuraavaksi esiteltävä viisauskin, vaikkakaan ei yhtä selkeästi.

Viisaus

Viisaus (englanniksi wisdom) on tietyllä tavalla mielen hyveistä se syvällisin ja mielestäni myös tärkein muoto. Yhdistän ajatuksen viisaudesta vahvasti spirituaalisuuteen. Siinä missä äly on kirjoista opittua ja järki on soveltamiskykyä, viisaus kumpuaa syvältä ihmisen sisältä ja vaatii aikaa kasvaa. Kun sanotaan "viisas mies", ei kenellekään tule mieleen parikymppinen nuori aikuinen, vaan enemmänkin vanha, elämää nähnyt henkilö. Samalla tavalla kun puhutaan "älykkäästä miehestä", ei suurin osa ajattele vanhusta tai edes välttämättä henkisesti erityisen kypsää ihmistä. Viisaus on mielen hyveistä hiljaisin, eikä sitä oikein voi mitata, sillä se on syvemmällä tasolla kuin mikään mahdollinen mitta tai ihmismieli ylipäätään. Viisaus on suureena kuin valtameri tai ääretön avaruus. Se on opittu asenne, jonka omaksunut tietää, että kaikkein tärkeämmät vastaukset löytyvät ihmisen läsnäolosta, tästä hetkestä, sisältäpäin – intuitiosta. Viisaus on mielen hyveistä tärkein, mutta silti se on helpoin löytää, jos sitä vain tajuaa etsiä itsestä. Viisas ihminen on sisäisen tasapainon tilassa ja osaa etsiä onnellisuutta myös sisältäpäin tässä ja nyt. Viisaan ihmisen ei siis tarvitse olla koko ajan enemmän, eikä hänen elämänsä tarvitse olla ulkoisen yltäkylläisyyden sävyttämää.

Lahjakkuus

Halusin ottaa jaotteluuni mukaan myös lahjakkuuden (englanniksi talent), joka pitää sisällään sellaiset hyveelliset mielen asiat, jotka ovat joillekin ihmiselle sisäsyntyisiä. Suurin osa mielen hyveellisyydestä on kaikkien ulottuvilla, mutta lahjakkuus tekee tähän eron. Esimerkkinä ottaisin sellaisen arvostetun ammatin kuin lääkäri. Lääkärit tienaavat yhteiskunnassa kovaa liksaa, eikä moni pääse lääkäriksi, mutta suurin osa meistä olisi voinut päästä lääkäriksi, jos olisimme alun perin pelanneet korttimme sen vaatimalla tavalla. Vähemmän koulutetut henkilöt saattavat usein olla harmissaan siitä, kun enemmän koulutetut kaverit tekevät kovapalkkaista hommaa, johon itsellä ei ole mahdollisuutta päästä. Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että koska älykkyys on pääasiallisesti kaikkien ulottuvilla, eivät sitä vaativat työt ole ekslusiivisia vain harvoille ja valituille – paitsi että älykkyyden (eli kuten aiemmin todettua, kirjaviisauden) keräämistäkään ei voi aloittaa liian myöhään, mikäli mielii tämän elämän aikana ruveta lääkäriksi. Toisaalta lääkärin ammattiin vaaditaan myös matemaattista osaamista, josta osa luullakseni on sisäsyntyistä lahjakkuutta, mutta jota uskon voivan kompensoida rankalla työllä, harjoittelulla ja pänttäämisellä (eli älykkyyden hankkimisella, eli vielä yksinkertaisemmin perehtymällä asioihin).

---

Kertokaapas mielipiteitänne aatoksistani! Menikö ihan metsään?

Lapsukainen 1 kk

Näinhän se on, että laps täyttää tänään jo kuukauden. Voisi siis väittää, että vauvaelämä on nyt virallisesti jo käynnissä. Monta hienoa hetkeä mahtui tähän ensimmäiseen kuukauteen, joten summailempa taas tuntojani hieman.

First things first, eli kyllä – olen saanut unta ihan mukavasti. Vauvoja on tietysti monenlaisia ja eritarpeisia, mutta toistaiseksi ainakaan tuon oman mukulan kanssa ei mitään helvetillisiä öitä ole monta ollut. Toki minä miehenä vähemmän joudun lotkauttamaan korviani öisille itkuille muutenkin, sillä Lindahan se on, joka joutuu melko tasaisin väliajoin imettämään. Vissiin joka yö muistan kertaalleen heränneeni muutamaksi sekunniksi tilanteeseen, jossa lapsi ruokailee vieressä. Linda on kyllä selviytynyt tästä alkuäitiydestä todella hyvin, vaikka joutuukin aina heräilemään. Yksi tai kaksi yötä on ollut, jolloin väsymys on ollut vähän kovempaa ja lapsi ei ole meinannut saada unta, mutta muuten on mennyt oikeinkin kivasti. Kaikenlaisten valmistavien kauhutarinoiden jälkeen yöt eivät ole kyllä tuntuneet ollenkaan niin pahoilta, ja samanlaista on sanonut siis lapsen äitikin. Katsoo sitten, kun tulee taas opiskelukiireet ja arkiherätykset takaisin kuvioihin... Toistaiseksi jos yöunet ovat jääneet joskus vähän vähäisemmäksi, niin onpahan saatu ainakin nauttia päikkäreistä.

Lapsen itku oli mulle ennen sellainen asia, joka nostatti karvat pystyyn ja ärsytyslukeman ylös. Oman jälkikasvun kanssa ei ole ollut kuitenkaan näin missään vaiheessa. Kun söpöt pienet kasvot kääntyvät mutruun, tekee minun mieli lohduttaa ja sanoa pikkuiselle muutama kannustava sana. Pidempään jatkuessaan itku alkaa lähinnä surettaa, kun voi tulla voimaton olo, kun toinen on yhtäkkiä kuin maailma romahtaisi. Usein kun nostaa pojan syliin tai vaikka heiluttaa sitteriä, saattaa itku kuitenkin loppua ihan tuosta vain. Nuo tuollaiset ovat erittäin palkitsevia hetkiä ja ovat muodostuneet yhdeksi suurista arjen iloista.

Lapsen kanssa mukavaa on myös se vaaleapunainen ja pörröinen maailma, jossa itsekin saa siinä siivellä elellä. Paidoissa on hymyileviä eläimiä ja muutenkin kaikki on niin myönteistä, mukavaa ja ystävällistä. Lapsen vaippatuotoksia ja pieniäkin saavutuksia ihastellaan hymyillen. "Oho, onpas poika tehnyt ison pissan vaippaan! Hyvä poika! Ja hieeeenosti pysyi paikallaan, kun paitaa vaihdettiin!" Hiljalleen maailmaa alkaa hahmottaa hieman erilaisesta näkökulmasta, jossa pienet kivat hetket ovat ansaitulla paikallaan tärkeämmässä asemassa kuin suuret saavutukset ja elämän isot ja vakavat linjat. Tuntuu upealta, kun suunnittelee pitkän kauppa- ja ruokailureissun ja pieni mies nukkuu tyytyväinen ilme kasvoillaan koko ajan, vaikka matkan varrelle kuinka kuuluu julkisia kulkuneuvoja ja kärryn työntämistä töyssyisillä mukulakivillä. Kotiin saapuessa on voittajafiilis, kun eihän se elämä niin hankalaa taas ollutkaan.

Ensimmäisen kuukauden aikana on ollut palkitsevaa myös katsella pojan alituista kehitystä. Pituutta ja painoa tulee huimaa vauhtia, ja lapsen moni-ilmeisiä kasvoja kestää ihmetellä päivästä toiseen. Siinä missä ensimmäisten viikkojen aikana vauva ei kyennyt katsekontakteihin, seuraa hän nyt puhujan kasvoja hienosti ja toisinaan väläyttelee jopa maailman ihaninta ja luonnollisinta hymyä. On kyllä lutuinen tapaus, ei voi muuta sanoa! Lisäksi hienoa on mennä makuulle lapsen viereen, tuijotella silmiin ja kertoa sille, kuinka hieno ja täydellinen poika se onkaan. Usein tulee tippa silmään.

Kun olin pikkulapsi, tuli meille taloon Molli-kissa. Runollisesti Molli kuoli sillä viikolla, kun muutin pois kotoa Helsinkiin. Molli oli minulle tosi tärkeä, ja usein surullisina hetkinäkin menin sen luo, puhuin sille ja silitin sitä. Nyt lapsen kanssa huomaan tekeväni samaa – silittelen sen sileää pientä päätä varsin usein. Kyseessä on kuin symbioottinen terve suhde, jossa molemmat nauttivat olostaan ja kohtaavat toisensa kunnioittaen ja rakastaen.

Noh, tekstistäni voinee lukea, että on tuo pieni mies vienyt aika hyvin sydämeni mukanaan. Näinpä voin edelleen todeta, että on todella kivaa, että meitä on nyt kolme. Iso kiitos kuuluu Lindalle, joka äitinä tekee joka tapauksessa sen suurimman työn ja osaa hyvin nauttiakin siitä. Ison hatunnoston paikka!