Ylpeät ja nöyrät

Jonkin aikaa sitten luin tai kuuntelin taas Eckhart Tollen sanoja ja törmäsin kyseisen veikkosen puheisiin ylpeydestä. Ajattelinkin nyt jakaa hieman omia näkemyksiäni asiasta.

On mielenkiintoista, kuinka yhdysvaltalainen ja suomalainen kulttuuri eroavat toisistaan. Siinä missä suomalaiset paljolti peittelevät egoaan, suhtaudutaan USA:ssa esimerkiksi omiin saavutuksiin hyvin eri tavalla. Suomessa sanotaan, että se jolla onni on, se onnen kätkeköön. Ylipäätään meillä päin ajatuksena on, että nöyryys ja vaatimattomuus ovat hyveitä. Vissiinkin Yhdysvalloista on kuitenkin amerikkalaistumisen myötä hiipimässä maahamme malli, jossa omia saavutuksia jaetaan ja käytännössä kehutaan toisille.

Ehkä selkein – joskin samalla salakavalin – tapa kehua itseään on kertoa, kuinka on ylpeä jostakin aikaansaannoksestaan.

– Olen kyllä ylpeä itsestäni, kun jaksoin juosta maratonin!
– Olen niin ylpeä sinusta!
– Olen kaksivuotiaan lapsen ylpeä äiti!
– Olen suomalainen ja ylpeä siitä!

Omaan korvaani tällaiset – usein hieman epähuomiossakin sanotut – jutut nykyään särähtävät. Mitä ylpeys oikeastaan edes on? Jos "minä olen ylpeä itsestäni", niin kuka siis on ylpeä ja kenestä se joku on ylpeä? Kyseessä on kaiken pahan alku ja juuri, ego, ihmismielen sopukka, joka tahtoo aina olla parempi kuin muut ja enemmän kuin mitä itse on. Ego on se osa meitä, joka näkee hyvän aina tulevassa tai menneessä, ei koskaan tässä hetkessä. Ego on kyltymätön, ja sillä on aina verukkeita tehdä elämästämme vaikeampaa ja kielteisempää kuin nykyhetki oikeasti on. Ego on se syy, miksi voit istua rauhallisesti sohvalla kuin minä tahansa muunakin iltana, mutta silti et voi hyvin, koska murehdit tulevaa tai mennyttä, joihin kumpaankaan et voi vaikuttaa. Ego on syy siihen, miksi omaksut jatkuvasti rooleja, joiden mukaan elää ja kuolla sen sijaan, että voisit vain olla oma itsesi. Koetko olevasi huono opiskelija? Älä pyri olemaan opiskelija tai hyvä opiskelija, pyri vain olemaan oma itsesi. Kun olet oma itsesi, arkesi on omanlaistasi. Kun menet kauppaan, esitätkö kassalla asiakasta vai oletko se sama ihminen kuin kavereillesikin? Oletko roolissa vai kohtaatko muut ihmiset ihmisinä? Jos vedät jatkuvasti roolia ja pyrit aina olemaan muiden silmissä enemmän kuin olet, kuuluu ylpeys todennäköisesti sanavarastoosi.

Palataanpas siis takaisin pääajatukseen. Ylpeys – mitä se on? Ylpeys on sitä, että koet olevasi parempi kuin muut. Niin, se on hyvää itsetuntoa, hyvää roolin vetämistä. Tolle hyvin toteaa, että "hyvä itsetunto" tarkoittaa itse asiassa sitä, että koet vertautuvasi muihin ihmisiin suotuisasti. Kuinka usein olet kuullut, että esimerkiksi alkoholistilla kadun kulmassa on hyvä itsetunto? Entä kuinka usein hyvästä itsetunnostaan puhuu henkilö, jolla on pinnallisesti asiat paremmin kuin muilla? Loppujen lopuksi itsetunto on kuitenkin vain egon asia, eikä sillä ole juuri tekemistä onnellisuuden kanssa. Jos egomme on vahva, ilahdumme salaisella tasolla muiden epäonnesta ja kärsimme siitä, kun muilla menee paremmin kuin meillä – tai siis näin tekee egomme, emme me pohjimmiltamme. Käytännössä nämä asiat siis vaikuttavat itsetuntoomme. Mikään määrä hyvää itsetuntoa ei kuitenkaan tee meitä onnelliseksi. Hyvän olon täytyy tulla syvältä sisältä, ei egosta, sillä sitä ei voi tyydyttää kuin hetkeksi kerrallaan.

Katsotaanpas sitten hieman noita aiemmin mainitsemiani ylpeysjulistuksia:

– Olen kyllä ylpeä itsestäni, kun jaksoin juosta maratonin!

Tässä siis henkilö kertoo olevansa ylpeä jaksettuaan juosta maratonin. Jos esimerkin henkilö kertoo tämän jollekin sellaiselle, joka ei ole juossut maratonia, niin mitä tämä toinen ajattelee asiasta? Entä mitä ajattelee ylipäätään ihminen, joka tahtoo kertoa toiselle maratonia juoksemattomalle ylpeydestään? Kyseessä on tilanne, jossa ihmiset vertailevat toisiaan ikään kuin toinen olisi toista parempi, vaikka jokainen ihminen on yhtä arvokas.

– Olen niin ylpeä sinusta!

Tämä on asia, jota vanhemmat usein sanovat lapsilleen. Minusta tämä on väärin, sillä ylpeys on asia, jota joko on tai jota ei ole. Minua on aina ärsyttänyt, kun American Idolissa finalistien vanhemmat kertovat, kuinka "proud" he ovatkaan lapsestaan. Entä jos tämä lapsi olisikin pudonnut kisasta jo alkukarsinnoissa? Vanhempien tehtävä ei ole investoitua lapsensa asioihin niin, että heillä olisi varaa olla ylpeä tästä ja tämän saavutuksista. Vanhempien kuuluu rakastaa lastaan kävi miten kävi. Ylpeys lapsesta tarkoittaa vähintäänkin epäsuorasti, että vanhempi käsittelee lastaan omistamaan asiana ja ottaa täten osan niin sanotusta kunniasta itselleen. Vanhempi on vanhemman roolissa, ei aito itsensä. Parempi olisi siis sanoa rakastavansa lastaan. Kun Viljami tekee jotain hyvää, en tahdo valita helppoa tietä ja kertoa ylpeydestäni, vaan tahdon sanoa hänelle jotain kaunista, kannustavaa ja rakastavaa. Oikea rakkaus ei ole ehdollista, sillä se ottaa huomioon ihmisyyden syvimmän tason, eikä toimi ainoastaan egon korkeudelle.

– Olen kaksivuotiaan lapsen ylpeä äiti!

Miksi ylpeä? Miksei iloinen? Tekeekö se, että sinulla on lapsi sinusta jotenkin paremman ihmisen? Onko tuon asian esille tuominen ja sanominen sinusta paras tapa osoittaa rakkauttasi lastasi kohtaan? Välillä minultakin on kysytty, miltä tuntuu olla isä. Ei se tunnu miltään, en minä ole isä, vaan minä olen vain minä. Enkä myöskään halua koskaan ruveta isäksi, vaan haluan oppia tuntemaan lapseni minuna. Totta kai minun täytyy kuitenkin kantaa isällisiä vastuita ja pitää hänestä huolta, mutta nämäkin asiat pyrin tekemään omana itsenäni, en roolin kautta. Roolit vain rajoittavat meitä ja vievät meistä aitouden.

– Olen suomalainen ja ylpeä siitä!

Tässä puolestaan on esimerkki nationalismista ja minun mielestäni suoraan sanottuna ksenofobiasta eli muukalaisvihasta. Miksi olet ylpeä suomalaisuudestasi? Sinä synnyit tänne ja täällä on hyvä olla, mutta miksi olet asiasta ylpeä niin kuin olisit itse tehnyt asian eteen jotakin? Suomeen syntymistä kutsutaan syystä nimenomaan lottovoitoksi, ei erinomaiseksi valtiolliseksi vainuksi. Itsekin pidän kyllä vallan paljon Suomesta ja olen iloinen, että olen syntynyt tänne, mutta en minä asiasta mitenkään ylpeä ole.

Loppuun sanottakoon, että nöyryys on hyve, joka nykypäivänä jää helposti egoistisen yhteiskunnan jalkoihin. Nykyään pitää osata markkinoida itseään, esittää itsensä hienossa valossa ja kerätä saavutuksia ja lihottaa CV:tä. Ihan vasta meidän piti uraenglannin kurssilla kertoa viisi suurinta saavustamme elämässä. Parini esitteli itsensä aluksi nöyrästi todeten, että ei koe oikeastaan saavuttaneensa mitään ihmeellistä lyhyen elämänsä aikana. Minusta tämä on erittäin hyvä lähtökohta ja osoittaa suurta viisautta. Sitähän sanotaan, että me suomalaiset olemme huonoja kehumaan itseämme, mutta minusta tämä ei ole ollenkaan huono asia. Ei siis sillä, että tästä ominaisuudesta pitäisi ylpeä olla, mutta ei sitä kyllä tarvitse hävetäkään.